SEO

SEO eli search engine optimation littyy siihen, että yrityksen palvelut ja tuotteet löytyisivät mahdollisimman helposti netistä, silloin kun joku potentiaalinen asiakas etsii ratkaisua käsillä olemaan ongelmaansa. Nykypäivänä ongelmaratkaisu aloitetaan usein Googlesta eli netistä ja yrityksen kotisivujen tulisi olla sellaiset, että ne pystyisivät antamaan palveluidensa ja tuotteidensa mukaisesti apua sitä tarvitsevalle.

Oikean palvelun löytyminen

Otetaan esimerkiksi paikallinen kattoremontteja tekevä yritys. Jos yritys tekee itselleen aivan perus kotisivut eikä kiinnitä sen kummenpaa huomiota, miten sivusto oikeasti tehdään ja minkälaisia sanoa sivustolla käytetään, voi sivustosta syntyä sellainen, että se löytyy vain yrityksen nimellä etsittäessä. Jos yritys on joskus oikeasti tehnyt omasta toiminnasta liiketoimintasuunnitelman, niin sitä päivittämällä löytyisivät ne asiat, joilla kotisivutkin saataisiin sellaisiksi, että ne löytyvät Googlesta ja niissä olisi otettu myös huomioon tuo hakukoneasiat eli SEO.

Yritysverkoston SEO

Jos sitten ryhmä yrityksiä perustaa yhteisen sivuston ja tuottaa sille yhdelle sivulle aktiivisesti sisältöä sovitun suunnitelman mukaisesti, parantuu sekä jokaisen yksitäisen yrityksen oma hakukonelöydettävyys että jokainen yrityksen palveluiden löydettäväisyys yhteisen sivun kautta. Nettisivujen toiminnan parantaminen ja löytymisen parantaminen ovat asioita ja tehtäviä, joita tulee tehdä jatkuvasti ja vaikka asiat tekisi kertaalleen hyvin, se ei tarkoita että homma olisi sillä selvä koko tulevaisuuden. Samalla tavalla, kun yrityksen toimintaa pitää kehittää tasaisesti, pitää myös yrityksen löydettävyyttä eli netti presenssiä kehittää jatkuvasti, ei päivittäin mutta jatkuvasti.

SEO ja nettikauppa

Vuosia puhuttiin kuinka internet muuttaa ostokäyttäytymistä ja opetettiin ihmisiä ostamaan verkosta. Tuloksena oli se, että ihmiset tosiaankin ostavat entistä enemmän verkosta, valitettavasti vain useasti ulkomaisista verkkokaupoista, koska ne ovat paremmin tehtyjä ja löytyvät helpommin eikä paikallisilla pienillä yrityksillä ole oikeasti resursseja ylläpitää niin hyviä sivustoja. Tässäkin tulee vaihtoehtoiseksi mahdollisuudeksi perustaa paikallisia verkkokauppoja, missä paikalliset kaupat yhdessä kauppaavat omia tuotteitaan. Tällaisia yhteiskauppoja onkin perustettu, mutta valitettavan monessa niissä yhteistyö onkin jäänyt sille tekniselle tasolle eli kaupat on luotu ja tuotteet sinne. Se että verkkokauppa on olemassa ja siellä on tuotteet, on vasta ensimmäinen vaihe. Toisessa vaiheessa pitää mahdollisille asiakkaille saada tietoa tästä uudesta kaupasta, sitten heidät vielä pitää saada tulemaan verkkokauppaan ja sitten vielä seuraavaksi myös tilaamaan sieltä. Nettikaupan menestyksen yksi syy on helppous. Tavarat voidaan tilata ja saada kotiin. Paikalliset verkkokaupat pitää toimia myös näin, että toimitus tulee kotiin – mutta niiden pitää myös yrittää samalla houkutella asiakkaita käymään liikkeessä ja sitä kautta saa liikennettä paikallisiin keskuksiin ja asiakkaita kahviloihin ja ravintoloihin – jälleen tässäkin on mahdollisuuksia, vaikka minkälaisiin yhteistyökuvioihin, joita ei kovinkaan monessa kaupungissa ole kokeiltu. Yhteistyön luominen ei maksa paljoa, mutta jollekin pitää aina maksaa jotain, mikään ei ole ilmaista.